kuljetuspalvelut turku
lauren 1

Historia

kuljetuspalvelut turku
lauren 1

Historia

Kuljetusliike A.Laurénin historia 50-luvulta nykypäivään. Nykyään vetovastuussa on kolmas sukupolvi.

2000 luku

2000-luku

Muutosten aikaa edellisen sukupolven eläköityessä yrityksen johdosta. 2014 johtoon astui kolmas sukupolvi, tuorein ajatuksin.

Toimintaa virtaviivaistettiin ja kalustovalikoimaa laajennettiin asiakkaiden monipuolistuvia tarpeita paremmin palvelevaksi. Tällaisiä lisäyksiä olivat hiab-autot, erilaiset perävaunut ja niiden vetokalusto. Saatiin uusia vakituisia ja sopimusajoja kuten DB Schenker alihankinta 2015. Kokeiltiin myös pitkän matkan kuljetuksia merikontin ja irtoperien ajossa.

1990-luku

90-luvulle tultaessa kalustoa päivitettiin rajulla kädellä, taloon tuli viisi upouutta Renaultia. Vuosikymmen oli myös oppimisen aikaa. Laman varjot pitivät vyön kireällä.

Palvelimme seudun rakennus-, teollisuus- ja kaupan alan asiakkaita pääasiassa vaihtolavakalustolla tilausliikenteessä. Silloin alkoi kuitenkin elintarvikkeiden sopimusajoja, joista osa jatkuu vielä tänäkin päivänä.

90 luku

70-80 luku

1970-80 -luku

Toinen sukupolvi jatkoi perustajan jalanjäljissä puolen tusinan auton kuljetusliikettä rakennus-, teollisuuden-, kiinteistöjen- ja kaupan alan palveluksessa vaihtolava, umpikori ja myöhemmin hiab-kalustolla.

Henkilökuntaa oli tällöin kuudesta seitsemään ja merkittävä osa tilauksista tuli Turun KTK:n välityksellä. Esimerkkeinä vuosien 1972-83 välinen broilerien noutokuljetus tiloilta teurastamoille tai jo 60-luvulla alkanut tuorebetonin kuljetus alueen työmaille aina 70-luvulle asti. Puhumattakaan suurien valmismökkien kuljetuksista tehtaalta kesämökkitonteille.

1950-60 -luku

Kuljetusliike perustettiin vuonna 1956 kun hevosmies Arvi Laurén hankki ensimmäisen kuorma-autonsa liikennelupineen ensin omiin käyttötarkoituksiin, sitten kaupalliseen käyttöön kun kysyntää tuon ajan Suomessa oli. Ensimmäinen auto oli kai sodassakin käynyt ns. ''Hävittäjä-Ford''. Kuljetuksia on suvussa suoritettu jo huomattavasti pidempään aina hevosaikakaudelta lähtien. Pian hankittiin toinen, sitten useampia vaihtolava-autoja ja kuormaajatraktori.

Toimintamme selkäranka muodostui vaihtolavakuljetuksista. Vaihtolavalaitteita yrityksellämme on ollut miltei niin kauan, kun niitä on maastamme löytynyt. Ensimmäisen Bedfordin hankinta vuonna 1960 oli avaus vaihtolavakauteemme ja pitkäaikaiseen merkkisuosioon – suosituilla Bedfordeilla ajoimme niin pitkään, kuin britit niitä valmistivat.

Puhto-säiliöt olivat suuri hitti 60-luvulla. Näitä vaihtolava-autoilla tyhjennettäviä jäteastioita varten löytyy rivistöstämme yhä auto, jolla pääsee samoille pihoille, joilta Arvi & pojat aikoinaan tyhjensivät hevospelillä jäteastioita, ja rakentaja saa meiltä edelleen vaihtolavapalvelun. Saman katon alta hän saa kuitenkin myös rakennustarvikkeiden kuljetukset, kevyet työmaanostot ja paljon muuta.

Omat hallit rakennettiin Rieskalähteentielle ja siellä yrityksen tukikohta olikin aina 2000-luvulle asti.

50-60 luku